Amanda Palo
If you like author Amanda Palo here is the list of authors you may also like
Buy books on AmazonTotal similar authors (2)
-
Essi Kummu
Essi Kummu (s. 1977) on suomalainen taiteilija. Kummu on valmistunut vuonna 2003 Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan kirjallisuus. Hän on muun muassa opettanut käsikirjoittamista Limingan taidekoulussa.
Buy books on Amazon
Kummun esikoisromaani Mania ilmestyi vuonna 2006. Toisessa romaanissaan Karhun kuolema (2010) hän ammentaa aineksia suomalais-ugrilaisesta tarustosta. Hän pitää itseään ruumiillisena kirjoittajana, jonka kirjaimet tulevat esiin kävelemällä, juoksemalla ja tanssimalla. -
Tomi Kontio
Tomi Kontio (s. 1966 Helsingissä) on ikäpolvensa arvostetuimpia ja kiitetyimpiä runoilijoita. Kontion runoja on käännetty muun muassa englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, ruotsiksi, saksaksi, italiaksi, unkariksi ja viroksi. Hän on ollut Runeberg-palkintoehdokkaana novellikokoelmallaan Säädyttömät (Tammi, 1994) ja romaanillaan Uumen (Tammi, 1995).
Buy books on Amazon
Kontio on julkaissut myös lastenkirjoja. Yhdessä kuvittaja Elina Warstan kanssa tehty Isäni on hipsteri (2022) oli ehdolla arvostetun Arvid Lydecken -palkinnon saajaksi. Kontion ja Warstan Koira nimeltään kissa oli puolestaan ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi. Saman kirjasarjan kolmas osa Koira nimeltään kissa tapaa kissan (2019) oli Finland